Tiedote 24.11.2015 klo 10.34
Suomen ympäristökeskuksen tiedote 24.11.2015
Tiukkaan päästövähennystavoitteeseen sitoutuneet Hinku-kunnat ovat mukana Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa. Kunnat ovat lupautuneet vähentämään alueensa kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä.
27 Hinku-kunnan tekemä kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus vahvistaa Suomen mainetta kestävän kehityksen edelläkävijänä maailmalla. Hinku-kunnat haluavat samalla olla esimerkkinä Suomen muille kunnille siitä, kuinka kestävää kehitystä ja aluetaloutta voidaan vahvistaa yhtä aikaa.
Päästöt vähentyneet reilulla viidenneksellä kuudessa vuodessa
Hinku-kuntien päästöt laskivat 21 prosenttia vuosina 2007 - 2013. Päästösektoreista suurimmat vähennykset kohdistuivat energiasektoriin, erityisesti kaukolämpöön (44 %), sähkönkäyttöön (30 %) ja muuhun fossiilisen polttoaineen käyttöön (23 %). Myös jätesektorin päästöt vähenivät merkittävästi (19 %). Liikenteen päästöt taittuivat 12 % ja maatalouden päästöt 4 %.
Kunnittain tarkasteltuna eniten päästöjään vähensivät Iin kunta (67 %) ja Hanko (44 %) sekä Kitee, Lieksa ja Porvoo (kaikki 27 %). Useimmissa Hinku-kunnissa päästövähennys oli 10 - 20 %.
Keinot yksinkertaisia, säästöt huomattavia
Merkittävin syy ilmastopäästöjen vähenemiseen on kuntien siirtyminen sekä kaukolämmössä että erillislämmityksessä fossiilisista polttoaineista puupohjaisiin energianlähteisiin ja maalämpöön. Myös kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen on vaikuttanut hyvään tulokseen.
Ratkaisut ovat olleet myös kustannustehokkaita ja tukeneet alueen työllisyyttä. Sekä kunnat, paikallinen elinkeinoelämä että asukkaat ovat toteuttaneet päästöjä vähentäviä toimenpiteitä.
Teoille vaikuttavuutta Hinku-monistamosta
Suomen ympäristökeskus kehittää Hinku-kunnille monistamoa hyvien käytäntöjen levittämiseksi ja kopioimiseksi. Tarkoituksena on vielä tämän vuoden puolella tuottaa joukko ratkaisukortteja ja videoita esimerkillisistä toimenpiteistä päästö- ja säästövaikutuksineen.
Hankkeessa on myös tänä vuonna kehitetty ns. Hankintamappi-verkkopalvelu, joka auttaa cleantech-yhteishankintojen tekemisessä. Hinku-kunnissa on parhaillaan käynnissä aurinkopaneelien yhteishankinta leasing-periaatteella.
Päästökehitys
Hyvien tekojen monistamo
Esimerkkivideoita:
Esimerkkejä ratkaisukorteista:
Twitter: #hinku #energialoikka
Lisätietoja
Hankkeen vastuullinen johtaja, professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus (SYKE), puh. +358 295 251 629 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Hinku-tiimin vetäjä, vanhempi tutkija Olli-Pekka Pietiläinen, Suomen ympäristökeskus, puh. +358 295 251 509, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Hinku-viestintä, viestinnän asiantuntija Ulla Ala-Ketola, Suomen ympäristökeskus, puh. +358 40 740 1656
Hinku-kunnat
Verkkopalvelut:
Hinku-verkostossa 27 kuntaa
Hiilineutraalisuutta tavoittelevat Hinku-kunnat ovat sitoutuneet vähentämään 80 prosenttia kasvihuonekaasupäästöjä vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Hinku-verkostoon kuuluu tällä hetkellä 27 kuntaa: Asikkala, Hanko, Ii, Ilomantsi, Inkoo, Joensuu, Kitee, Kuhmoinen, Laitila, Lappeenranta, Lieksa, Liperi, Lohja, Masku, Mynämäki, Nurmes, Padasjoki, Parikkala, Porvoo, Raasepori, Rauma, Rautjärvi, Ruokolahti, Siuntio, Tohmajärvi, Uusikaupunki ja Valtimo. Kuntien yhteenlaskettu asukasmäärä on jo runsaat 470 000. Useat kunnat harkitsevat verkostoon liittymistä.