Pohjoismaiden kasvihuonekaasupäästöjen ja ilmansaasteiden haittakustannusten analysointi (N_SLCP)

Kuva lämpövoimalasta, jonka savu näkyy selkeästi taivasta vasten.
Kuva: Syken kuvapankki / Jussi Leppänen


Pohjoismaiden tuottamilla kasvihuonekaasupäästöillä ja ilmansaasteilla on vaikutusta ilmastoon, luonnonympäristöön, kansanterveyteen ja talouteen. Ympäristölle koituvien haittojen arviointi ja rahallinen arvottaminen sisältää kuitenkin paljon epävarmuuksia. Erityisen epävarmaa on ilmansaasteiden ilmastovaikutuksen arviointi. Haitat ja kustannukset saattavat myös oleellisesti muuttua tulevaisuudessa.

Tässä hankkeessa Anthesis AB:n, Menon Economicsin ja Syken tutkijat pyrkivät tarkentamaan käytössä olevia haittakustannusarvioita viiden Pohjoismaan osalta. Analysoimme myös keskeisiä epävarmuustekijöitä ja sitä, miten niitä tulisi käsitellä päätöksenteossa. Tulokset valloittavat vähäpäästöisistä skenaarioista syntyvän ympäristöhyödyn rahallista arvoa sekä osoittavat, miltä sektoreilta olisi taloudellisesti kannattavinta pyrkiä vähentämään päästöjä.

Lisätietoja

Mikko Savolahti, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
etunimi.sukunimi@syke.fi
Ilmansaasteet/Ilmastoratkaisut

Niko Karvosenoja, ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus
tunimi.sukunimi@syke.fi
Ilmansaasteet/Ilmastoratkaisut

Julkaistu 1.8.2024 klo 9.33, päivitetty 22.8.2024 klo 10.14