Kestävän innovaatiopolitiikan keskusteluissa painottuvat TKI-rahoituksen määrä ja hiilineutraalius, mutta kokonaisvaltainen tarkastelu, esimerkiksi sosiaaliset kysymykset, keskustelusta puuttuvat. Tähän tulokseen tulimme tammikuussa järjestetyssä työpajassa. Työpajan järjesti Kestävän innovaatiopolitiikan yhteissuunnittelu: kokemukset, instrumentit ja ratkaisut (COSU) -hanke.Työpajassa pohdimme yhdessä 25 asiantuntijan kanssa, mistä kestävän innovaatiopolitiikan yhteydessä pitäisi puhua. Asiantuntijat edustivat eri aloja hallinnosta yrityksiin, liittoihin ja tutkimukseen.
Rahoituksen määrä ja ilmastonmuutos puhututtavat, mutta kokonaisuus unohtuu
Osallistujilla oli varsin monenlaisia näkemyksiä. Yksimielisimpiä he olivat selvästi siitä, että innovaatiopolitiikassa puhutaan paljon TKI-rahoituksesta. Riittämätön rahoitus on yleinen ongelma, ja sen kasvattamista kannatettiin. Viime vuoden lopulla loppuraporttinsa jättänyt parlamentaarinen TKI-työryhmä etsi keinoja nostaa rahoitus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Hallituksen leikkauspäätökset kuitenkin horjuttavat tätä jaloa tavoitetta.
Samalla kun rahoitusta pyritään lisäämään, on syytä miettiä, mitä rahalla halutaan saada aikaan. Määrälliset panostukset tulisi kohdistaa niin, että saadaan aikaan toivottuja yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Viime vuosina talouskasvun ja kilpailukyvyn rinnalle on keskeisiksi päämääriksi nostettu ilmastonmuutoksen hillintä ja hiilineutraalisuus. Niiden vaatimista lisärahoituksen kohteista keskustellaan kuitenkin vain vähän. Samalla monet muut kestävyyden osa-alueet, kuten luonnon monimuotoisuus ja sosiaaliset kysymykset, ovat jääneet varjoon.
Oikeudenmukaisuus ja kestävä työelämä tulisi nostaa keskusteluun
Innovaatiopoliittista keskustelua leimaa kapea-alaisuus. Keskustelussa ei käsitellä riittävästi yhteiskunnallisen muutoksen systeemistä luonnetta. Kun esimerkiksi maataloutta ja energiantuotantoa uudistetaan kestäviksi, on syytä huolehtia siirtymien reiluudesta.
Sosiaalisesta kestävyydestä osana innovaatiopolitiikkaa puhutaan kauttaaltaan hyvin vähän. Näimme tärkeäksi nostaa keskusteluun työelämän oikeudenmukaisuuden, sillä työelämä muuttuu jatkuvasti, ja työpaikkoja ja -aloja katoaa.
Samaan aikaan on syytä tarkastella innovaatiopolitiikan suhdetta geopolitiikkaan. Viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, kuinka teknologiset ja liiketoiminnalliset valintamme ovat kytköksissä myös turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin.
Innovaatiopolitiikka on ollut vihkiytyneiden talousoppineiden ja insinöörien pelikenttää. Kestävyyshaasteet kuitenkin edellyttävät osallistumista ja yhteistyötä yli siilojen ja kuplien. Mielestämme keskusteluun mukaan pitäisi saada monipuolisesti eri alojenihmisiä, esimerkiksi yhteiskunta- ja käyttäytymistieteilijöitä, erikokoisten yritysten edustajia ja työntekijöitä sekä innovaatioiden käyttäjiä.
Pitkäjänteisyys ja johdonmukaisuus ovat edellytyksiä innovaatioiden synnylle
Suomessa on perinteisesti taidettu strategioiden laatiminen, mutta käytännön toimeenpanossa on toivomisen varaa. Yhtäältä monia hyviäkin ohjauskeinoja on ajettu alas. Esimerkiksi strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) lakkautettiin edellisellä hallituskaudella, vaikka monet niihin osallistuneet pitivät niitä toimivina. Toisaalta vastaan tulee jatkuvasti uusia muutoksia, jotka edellyttävät nopeaa toimintaa ja sopeutumiskykyä.
Pitkäjänteisyys ja johdonmukaisuus ovat edellytyksiä sekä innovaatioiden synnylle ja kehittymiselle että osaamisen ja tiedon karttumiselle. Välittömien vaikutusten lisäksi meidän on kyettävä ennakoimaan pitkän tähtäimen vaikutuksia.
Suuret haasteet vaativat vaikeita päätöksiä. Erään työpajaan osallistuneen sanoin ”On tehtävä lyhyellä aikavälillä hirveän kipeitä ratkaisuja, jotka ovat pitkällä aikavälillä välttämättömiä. Ja jos ei joku kärsi nyt, niin kaikki kärsivät myöhemmin tosi paljon.”
Hanna Salo on tutkija SYKEn Kestävän kiertotalouden strategisessa ohjelmassa. Häntä kiinnostaa kestävyyden edistäminen ja ohjaaminen valtakunnan tasolla. Kevättalvella hän iloitsee hiihtokeleistä ja lämmittävästä auringosta.
Susanna Horn on erikoistutkija SYKEn kulutuksen ja tuotannon keskuksessa. Hän on kiinnostunut elinkaarijohtamisesta ja erityisesti yritysten kestävän kehityksen strategioiden sekä näiden implementoinnin haasteista.Vapaa-ajallaan hän harrastaa ulkoilua ja liikuntaa, mutta myös mielellään vain istuu sohvalla.
Matti Pihlajamaa on erikoistutkija Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä. Hän tutkii työssään innovaatiojohtamista ja -politiikkaa ja etsii keinoja yhteiskunnan kestävään uudistumiseen.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.