Tarinoissa on voimaa. Martin Luther Kingillä oli 1960-luvulla unelma reilusta ja rasismista vapaasta Yhdysvalloista. Venäjän vallanpitäjät ovat 2000-luvulla oikeuttaneet ryöstämistä, raiskauksia ja sotarikoksia Georgiassa, Tšetšeniassa ja Ukrainassa tarinalla mahtavasta venäläisestä kansakunnasta.
Ympäristönsuojelussakin on omat tarinansa. Tuoreessa tutkimuksessa tarkastelin, millaisia kertomuksia kestävyydestä on rakennettu kotimaisessa energia-, kaivos- ja liikennekeskustelussa. Kuka pääsee määrittelemään todellisuuden, ketkä saavat sankarin tai roiston roolin, millaisia ratkaisumahdollisuuksia painotetaan tai painetaan unohduksiin?
Suomalaisessa energiakeskustelussa on painotettu puuta ja bioenergiaa talous-, työllisyys- ja ilmastohyötyjä tuovana ratkaisuna. Energiantuotantoon kytkeytyvää metsien voimaperäistä käsittelyä on normalisoitu ja jopa ihannoitu. Kritiikkiäkin on esitetty ja sen seurauksena metsäteollisuuden päästöjä on vähennetty ja metsien käsittelyn vesistö- ja luontovaikutuksiin on kiinnitetty huomiota. 2000-luvulla on rakennettu tarinaa puunpolton hiilineutraaliudesta. Niinpä ei ole ihme, että yli puolet puusta (58 % vuonna 2020) poltetaan bioenergiaksi materiaalikäytön sijaan.
Kaivoskertomus perustuu jatkuvan kasvun ajatukselle
Uusiutumattomien materiaalien korvaaminen uusiutuvilla on jäänyt sivurooliin myös kaivoskeskustelussa. Sen sijaan on luotu lupauksia vihreästä ja vastuullisesta kaivosteollisuudesta, joka tuottaa esimerkiksi tuulivoimaloissa ja akkuteollisuudessa kipeästi tarvittavia metalleja. Kaivoskertomus perustuu jatkuvan kasvun ajatukselle. Materiaalien säästön ja kierrätyksen sijaan tarinan ytimessä on yhä uusien varantojen tarkempi ja tehokkaampi käyttöönotto.
Myös liikennettä koskevissa tarinoissa elää vahvana ajatus jatkuvasta kasvusta. Riittää, jos polttomoottoriautot korvataan sähköautoilla. Tällöin voidaan autoilla entiseen malliin, itse asiassa mukavammin, nopeammin ja päästöttömämmin. Tätä ajattelutapaa haastaa kertomus fyysisesti aktiivisesta, terveellisestä ja kestävästä liikkumisesta, jossa autoilu muuttuu ihanteesta inhokiksi. Siinä huomiota annetaan laajemmin autoilun haitoille, kuten suurelle tilantarpeelle ja fyysisen passiivisuuden tuomille terveysriskeille.
Tarinoiden voima on syytä tunnistaa ja valjastaa se nykyistä paremmin kestävyysratkaisujen moottoriksi. Mahdollisuuksien ohella pitää tunnistaa myös riskit. Tarinoiden avulla voidaan oikeuttaa niin reiluun hyvinvointiin kuin väkivaltaiseen harvainvaltaan tähtääviä ratkaisuja. Ympäristönsuojelussa erityinen riski on, että olosuhteiden muuttuessa ja tiedon lisääntyessä alun perin hyvääkin tarkoittava tarina voi vetää kehitystä lopulta kieroon suuntaan.
Jari Lyytimäki on johtava tutkija Suomen ympäristökeskuksessa. Kirjoitus ammentaa erityisesti ORSI-, STYLE- ja DECENT-hankkeissa tehtävästä tutkimuksesta. Hän on scifi-tarinoiden ystävä.
Lyytimäki Jari. Storylines nailing or failing sustainability: energy, mining and mobility as narrative arenas for societal transition. Sustainable Development
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.