Olen dosentti Riikka Paloniemi ja työskentelen ryhmäpäällikkönä Suomen ympäristökeskuksessa. Metsän, soiden ja puutarhojen tuoksuja pyrin haistelemaan aina kun mahdollista. Puh. 0295 251 493, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Istun mättäälle, aivan siihen suon ja metsän rajamaalle, ja annan tuoksujen tulla. Rahkasammal, suopursu, mänty – kaikki erottuvat selvästi sekoittuen samalla yhdeksi ja ehjäksi. Metsä tuoksuu raikkaalta, rauhoittavalta, kokonaiselta.
Erilaisten asioiden ja näkökantojen yhteensovittamista tarvitaan myös silloin, kun suunnitellaan metsien käyttöä, hoitoa ja suojelua. Osiin takertumista täytyy varoa varsinkin nyt, kun resurssit vähenevät ja tuottovaatimuksia nostetaan.
Monimuotoisuuden kannalta parhaan suojelukohteen valinnassa eivät paina pelkästään alueen luontoarvot. Myös sillä on merkitystä, miten arvioitava alue kytkeytyy ympäröiviin kohteisiin ja olemassa olevaan suojeluverkostoon.
Lisäksi on otettava huomioon ihmisten mielipiteet ja tarpeet. On syytä selvittää, missä maanomistajat suhtautuvat erityisen myönteisesti heidän maillaan sijaitsevien luontokohteiden turvaamiseen joko luonnonsuojelun vuoksi tai esimerkiksi kauniin maiseman, riistan tai virkistyskäytön varmistamiseksi.
Kun nämä eri tiedot yhdistetään, on mahdollista aiempaa paremmin kohdentaa suojelu alueille, joissa on monimuotoista luontoa, jotka ovat kytkeytyneitä muihin arvokkaisiin kohteisiin ja joiden omistajat ovat valmiit osallistumaan suojeluun. Tämä ehkäisee turhia suojelun ristiriitoja ja parantaa sen kustannustehokkuutta.
Eri näkökulmien yhteensovittamista olemme kehittäneet ”Tieto ja vuorovaikutus monimuotoisuuden turvaamisen kohdentamisen tueksi” -hankkeessa. Sen kantavia teemoja on ollut erilaisten rajojen ylittäminen. Miksi kahlitsisimme suojelua tai yhteistyötä hallinnon, tilojen tai organisaatioiden asettamilla rajoilla?
Digitalisaatio tulee auttamaan rajojen ylittämistä ja eri näkökulmien yhteensovittamista metsäsektorilla jo ihan lähivuosina. Metsien suojelua ja käyttöä voidaan suunnitella paljon nykyistä kokonaisvaltaisemmin, kun paikkatietojärjestelmiin saa helposti ja avoimesti ladattua digitaalista tietoa niin metsävaroista, hakkuista, luontoinventoinneista kuin virkistyskäytöstäkin.
Ihan kokonaan metsää ei kuitenkaan pidä digitalisoida. Tuoksut kannattaa säilyttää analogisina. Avointa tietoahan ne ovat jo nyt.
Tämä kolumni on julkaistu lehdessä .
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.