Miltä näyttää hajautetun energian tulevaisuus?
© Kuva: Jari Lyytimäki
FutWend-hanke haarukoi hajautettua uusiutuvaa energiantuotantoa
Energiajärjestelmät ovat murroksessa. Yksi osa murrosta on hajautettujen uusiutuvan energian tuotantomuotojen yleistyminen. FutWend-hanke tutki hajautettuun energiaan liittyvien muutoksen syitä, toimijoiden rooleja, ajatusmalleja, energia- ja luonnonvarapolitiikkaa ja instituutioita, jotka estävät tai edistävät muutosta kohti kestävää energiataloutta.
Hankkeen keskeisenä teoreettisena taustana oli monitasoisen sosioteknisen muutoksen viitekehys (MLP). Kehystä käytetään laajalti kestävän kehityksen kuvauksessa, mutta siitä puuttuu selkeä tulevaisuusorientaatio, erityisesti vaihtoehtoisten tulevaisuudennäkymien ymmärtäminen muutoksen eri vaiheissa. FutWend-hanke täytti tätä aukkoa.
Hankkeessa kehitettiin tulevaisuusorientoitunutta MLP-kehikkoa, jonka avulla analysoitiin Suomen energiasektorin muutosta vuoteen 2030 kolmen esimerkkiteknologian kautta: biokaasu on potentiaalinen mutta Suomessa vähän hyödynnetty energiamuoto, maalämpöpumput ovat yleistyneet viime vuosina ripeästi ja hakkeen poltto on jo vakiintunut energiantuotannon tapa. SYKEn osahankkeessa keskityttiin erityisesti kansalaisten näkemysten ja mediakeskustelun analyysiin.
Hankkeen tulokset
Hankkeen loppuseminaarissa tulokset kiteytettiin viiteen väittämään:
- Fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen tarvitaan monipuolisten energiantuotannon teknologioiden käyttöönottoa ja energiankulutuksen muotojen uudistamista. Uusiutuvilla hajautetuilla energiamuodoilla on potentiaalia yhdessä.
- Hajautettu energiantuotanto ei ole vain energiantuotantoa, vaan sivutuotteena syntyy paljon muutakin hyvää. Nämä synergiat on tunnistettava, tunnustettava ja edelleen hyödynnettävä.
- Avointa ja aktiivista keskustelua bioenergiasta ja sen asemasta laajemmassa energia- ja luonnonvarapolitiikan kokonaisuudessa tarvitaan. Erilaiset tietopohjat, intressit, energiantuotannon moninaiset vaikutukset ja niiden aikajänteet johtavat kuitenkin usein ristiriitaisiin näkemyksiin.
- Energiapolitiikka ei tarjoa uutta luoville ratkaisuille riittävän johdonmukaista toimintaympäristöä.
- Suomalaisessa ilmastokeskustelussa puhutaan paljon yksilöistä, mutta on aika nähdä energiatoimijuus yksilöitä laajemmin, rakenteellisina muutoksina, jotka mahdollistavat kestävän käyttäytymisen.
Julkaisut
FutWend-hankkeen SYKEssä tuotetut julkaisut on listattu englanninkieliselle sivulle.
Hankkeen toteuttajat
Hankkeen vastuullinen johtaja oli Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Petri Tapio (Turun yliopisto). Hankekonsortioon kuului myös Luonnonvarakeskuksen ryhmä, jota johti erikoistutkija Vilja Varho. SYKEn osuutta veti erikoistutkija Timo Assmuth.
Lisätietoja
Erikoistutkija Timo Assmuth (eläkkeellä)
Ryhmäpäällikkö Riikka Paloniemi
Erikoistutkija Jari Lyytimäki
Erikoistutkija Salla Rantala