Tasa- ja yhdenvertaisuuden toteutuminen on edellytys sille, että osaamista ja oivalluksia kyetään hyödyntämään laajasti. Ympäristötutkimus – ja sen osana merentutkimus – tarvitsee niin nais- kuin miestutkijoidenkin panosta. Moniäänisyys tarjoaa myös perustan kriittiselle keskustelulle ja kestävien ratkaisujen tunnistamiselle. Tasa-arvokysymykset tulee huomioida tutkimuksen käytännöissä niin, että mahdollisuudet tutkijanuran luomiseen ovat yhtäläiset sukupuoleen, ikään ja esimerkiksi uskontoon katsomatta. Lisäksi on tärkeää, että tiedontuotannossa ja teknologiakehittämisessä tunnistetaan yhteiskunnan moninaisuus.
Vuonna 2020 päättyvä Baltic Gender -hanke kokosi yhteen kahdeksan tutkimuslaitosta viidestä Itämeren rantavaltiosta. Hankkeen puitteissa laitokset kokeilivat ja kehittivät tasa-arvon toteutumista tukevia toimia. Toimilla haluttiin vahvistaa tutkimuslaitosten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien merkitystä sekä nostaa esiin naisten asemaa ja roolia merentutkimuksessa.
Hankkeen tuotoksia
GenderWave – digityökalu tutkijoille
SYKE vastasi hankkeessa GenderWave -työkalun kehittämisestä. Työkalu on interaktiivinen PDF-dokumentti, joka auttaa tutkijoita huomioimaan sukupuoleen liittyviä kysymyksiä esimerkiksi tutkimuksen kysymyksenasettelussa ja aineistonhankinnassa. Työkalu voidaan käyttää eri tieteenaloilla, vaikka siinä tarjotut esimerkit ovatkin merentutkimuksesta.
Tutustu GenderWave -työkaluun