Katselin työmatkalla pitkän päivän päätteeksi Mont Blancin lumista huippua. Oli harvinaisen kirkas ilma ja näkyvyys erinomainen. Hollantilainen, jo eläkkeellä oleva kansainvälisen vesioikeuden professori innostui kertomaan vuorikiipeilykokemuksistaan ja siitä, kuinka toisten vuortenhuippujen saavuttaminen käy aika helposti. Toisten, alussa helpoilta vaikuttaneiden vuorten valloittamisessa voi joutua etsimään monta kertaa uuden reitin, mutta kun lopulta pääsee perille, näkymät korvaavat vaivat.
Tuntui tutulta.
Samanlaista uusien reittien etsimistä on vuosien varrella sisältynyt suunnitelmaan saada SYKElle toimitilat Viikissä. Alun alkaen kaikki näytti selvältä. Yliopiston kampukselle sijoittuminen toisi monenlaisia synergiahyötyjä ja mahdollistaisi aivan uudenlaisen yhteistyön yliopiston ja muiden alueella toimivien kanssa. Uudesta toimitalosta järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voittajaehdotus herätti suurta innostusta, olihan kyseessä puurakenteinen lähes nollaenergiatalo. Se olisi silloin ollut todellinen pilotti.
No, kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.
Suomen talous alkoi kiristyä, eikä valtio ollut enää valmis sitoutumaan hankkeeseen. Suunnitelmia karsittiin kustannusten alentamiseksi, mutta se ei tuntunut riittävän. Uuden polun löytäminen alkoi näyttää aika vaikealta, vaikka yhteistyö tutkimushankkeiden tasolla vahvistui koko ajan.
Sitten tuuli yllättäen kääntyi.
Keskusteluun nousi valtion laboratoriotoimintojen keskittäminen fyysisesti lähelle toisiaan niin, että yhteistyön hyödyt saataisiin täysimääräisesti ulosmitattua. SYKE, Tullilaboratorio, Fimea ja Evira löysivät nopeasti yhteisen sävelen ja tunnistivat runsaasti potentiaalisia synergiahyötyjä keskenään ja Helsingin yliopiston kanssa, mikäli ne sijoittuisivat kaikki Viikin kampukselle.
Varsin pian tarkasteluun otettiin mukaan myös LUKEn laboratorioanalytiikkatarpeet, varsinkin kun LUKEn pääkaupunkiseudun toimintoja ollaan keskittämässä Viikkiin. Läheinen sijainti mahdollistaa laboratorioiden erikoistumisen, monien työprosessien yhdistämisen, yhteiset hankinnat, laitteiden ja henkilökunnan joustavan yhteiskäytön.
Ei mikään pieni juttu. Ei toiminnallisesti eikä rahallisesti. Eikä hyvä lopu tähän.
Helsingin yliopisto on tiivistämässä toimintojaan. Viikissä vapautuu merkittävästi sekä laboratorio- että toimistotilaa. Parhaillaan olemme selvittämässä, kuinka pitkälle pärjättäisiin olemassa olevilla tiloilla ja minkä verran tarvittaisiin uudisrakentamista. Sille on kampusalueella sinänsä tilaa.
Olemme löytäneet uuden tienviitan kohti Viikki-visiota. Itse asiassa emme ole löytäneet vain korvaavaa polkua, etsiessämme sitä olemme tunnistaneet paljon lisää yhteistyömahdollisuuksia ja toimintatapoja, jotka tuovat selviä taloudellisia säästöjä.
Meidän tulee kaikin tavoin edistää verkostokehitystä.
Vuoret pysyvät, mutta tavoiteltavat huiput muuttuvat. Vuorelle kiipeämiseen tarvitaan eri aikoina erilaisia kokoonpanoja. Niitä pitää voida muodostaa ketterästi ilman että ollaan sidoksissa rakenteisiin, sillä ajankohtaiset tutkimuskysymykset vaihtuvat.
Tutkimuslaitosten ja yliopistojen yhteiset tutkimushankkeet ovat nyt arkipäivää. Eri tutkimusryhmien näkökulmat täydentävät hienosti toisiaan ja synnyttävät uusia oivalluksia ja ratkaisuja. Sekä tutkimuksen että opetuksen laatu ja relevanssi paranevat.
Perinteisten tieteenalakohtaisten verkostojen rinnalle on syntynyt ja syntyy monitieteisiä verkostoja, jotka ulottuvat kauas Suomen rajojen ulkopuolelle. Hallinnolliset rajat eivät yhteistyötä estä, sillä meillä on yhteinen tavoite: hiilineutraali, resurssiviisas ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittava yhteiskunta, jossa ihmisten on hyvä elää.
Tila eri alojen kohtaamisille on yksi oivallinen keino ja mahdollisuus. Tarvitaan fyysisiä tiloja, joissa vuorikiipeilijät, syvämerensukeltajat, taloustieteilijät ja business-osaajat ”törmäävät” myös ilman etukäteissopimista. Viikin kampuksella on kaikki edellytykset kehittyä ainutlaatuiseksi yliopiston, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteiseksi ympäristö- ja luonnonvara-alan kansainväliseksi osaamiskeskittymäksi.
Olen Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Lea Kauppi. Fillaroin lähes päivittäin ja vapaa-aikana upotan käteni multaan.
Puh. 029 525 1700
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.