Ylen ykkönen on radiokanavien luksusmalli. Itämeren heinäkuu on tuonut kuunneltaviksi upeita ohjelmasarjoja, kuten Viikinkien aika, Itämeren historiaa tai vaikkapa Mitä maksaa -ohjelman jakso ”Miten Suomen kauppalaivasto pärjää kansainvälisessä kilpailussa?”. Tällaisista ohjelmista välittyy suoraan meren tärkeys Suomelle ja suomalaisille kautta vuosisatojen.
Onkin vaikea ymmärtää, miksi Suomi ei nouse kansainvälisissä tarkasteluissa merkittävien merivaltioiden joukkoon. Metsäasioista meidät kyllä tunnetaan, mutta meriosaamisemme arvostus tuntuu ulkomaalaisten mielenmaisemassa hukkuvan jonnekin eukonkannon ja mämmin välimaastoon.
Tämä on kummallista, sillä meillä on täysi syy ja historialliset perusteet esiintyä osaavana merivaltiona. Olemme olleet merenkulun kautta osa Itämeren kansojen yhteisöä yhtä kauan kuin pohjoiset naapurimme.
Yksi syy vaatimattomaan merimaineeseemme on suomalaisen identiteetin rakentumisen ja historiantutkimuksen vinoutumisessa. Suomella ei ole skandinaavisten naapureidemme lailla dokumentoitua ja maailmanlaajuisesti tunnettua kaupan ja merenkulun historiaa.
Toisin on Ruotsissa. Siellä Suomen menettäminen Venäjälle 200 vuotta sitten synnytti eräänlaisena surutyönä viikinkimyytin. Suurvalta-Ruotsin kultakauden päätyttyä kansallisen itsetunnon lommoja paikattiin loistokkailla esimerkeillä historiasta.
Tämä ruotsalaisuuden brändäys sai 1800-luvun mittaan seuraajia Norjassa ja Tanskassa eikä sille ole loppua näkyvissä. Suomi lähti toteuttamaan vastaavaa projektiaan enemmänkin korvenraivaus- ja tuohivirsupohjalta. Niinpä Kalevalan sankaritkin - silloin kun vesille lähtevät - seikkailevat mieluummin suolattoman kuin suolaisen veden ympäristöissä.
On aika muuttaa kurssia.
Meriasiat ovat maailmalla vahvassa nousussa. Merisektori on Suomessa vankalla pohjalla ja voimakkaassa myötätuulessa. Telakkateollisuus nousee uusien omistusjärjestelyjen ansiosta, Itämeren alueen ympäristönormit ohjaavat teknisiin innovaatioihin, ja varustamot tuovat uusia aluksia Suomen lipun alle.
Merentutkimus on ollut olennainen osa suomalaista merialaa jo lähes sata vuotta. Sen perinteisenä tehtävänä on ollut lähinnä tiedon tuottaminen merenkulkua varten. Suuri maailmanlaajuinen kiinnostus ympäristökysymyksiin tuo aivan uusia mahdollisuuksia vahvistaa Suomen merentutkimuksen asemaa osana kansallista merisektoria.
Merentutkijoiden ja laivanrakentajien kiinteä yhteistyö tulisi olla yksi suomalaisen merisektorin kehittämissuunta jatkossa. Suomen kannalta innostava esimerkki tällaisen toiminnan tarpeesta ja tuloksista on ollut Namibian valtion tutkimusalushankinta. Se tehtiin korkotukilainajärjestelyllä osana Suomen ja Namibian kehitysyhteistyötä.
Suomen Namibian suurlähetystö myötävaikutti esimerkillisesti siihen, että alus hankittiin Rauman telakalta. SYKE valmisteli yhteistyöhankkeen aluksen käyttäjien kouluttamiseksi. Hankkeeseen liitettiin tutkijakoulutuksen lisäksi laivan käyttömiehistön koulutusosio, josta on vastannut Satakunnan ammattikorkeakoulu.
Vastaaviin onnistumisiin olisi mahdollisuuksia laajemminkin. Kiinnostus tutkimukseen osana merellistä elinkeinotoimintaa on innostanut useita kehittyviä merivaltioita suunnittelemaan ja hankkimaan tutkimusaluksia.
SYKE onkin yhteistyössä Finpron kanssa seurannut tutkimusalustilanteen kehittymistä Etelä-Amerikassa. Alustavia keskusteluja on käyty aasialaisten ja afrikkalaisten kehitysyhteistyökumppanien kanssa.
Seuraava askel tulisi olla selkeästi organisoitu kansainvälinen markkinointi. Sitä pitäisi luotsata yhteistyössä merentutkijoiden ja laivanrakentajien sekä Suomen ulkoasianhallinnon ja vienninedistämisorganisaatioiden välillä.
Maailman meret ovat avoinna suomalaiselle huippuosaamiselle.
Olen SYKEn merikeskuksen kehittämispäällikkö Pasi Laihonen. Vapaa-aikoinani harrastan kuntoilua, konserttimusiikkia ja kahviloissa istuskelua.
Puh. 0295 251 343
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.