Patojen purkaminen on noussut otsikoihin, ja sosiaalisessa mediassa on ajatelmissa purettu jo suuriakin voimalaitoksia. Yleisön ja median huomio on herätetty vetävillä kampanjoilla, kuten ”Kuteminen kuuluu kaikille”. Nyt voisikin olla sopiva hetki harpata iso askel kohti paremmin voivia vaelluskalakantoja.
Taimen ja lohi herättävät vahvoja tunteita alan harrastajien, tutkijoiden, päättäjien ja voimayhtiöiden edustajien keskuudessa. Vaelluskalojen luontaisen lisääntymisen edistäminen on haasteellista. Onnistumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi kalastuksen sääntely ja jokea ympäröivän valuma-alueen ominaisuudet. Yhdelle joelle tehtyä toimintasuunnitelmaa ei voi monistaa muihin jokiin. Toimenpiteiden ketjussa on lisäksi useita pullonkauloja ennen mahdollista onnistumista.
Joissakin erittäin haasteellisissa tilanteissa voisi olla järkevämpää, toimivampaa ja ekologisempaa siirtää toimenpiteet porrastetusta voimalaitosuomasta viereiseen vapaana virtaavaan jokeen. Tällaista kompensaatiota on jo pitkään tehty maaekosysteemeissä, mutta vesiympäristöissä se ei ole vielä löytänyt jalansijaa. Patojen aiheuttamia haittoja on toki kompensoitu kaloja istuttamalla, mutta tämä on tehty kalastajille aiheutetun haitan korvaamiseksi, ei korvaamaan ekologista haittaa. Haitan kärsijänä ei ole niinkään nähty uhanalaista tai kadonnutta populaatiota vaan jokivarren ihmisasukas.
Kunpa meillä olisi rohkeus ja uskallus edetä puhtaasti vaelluskalojen etu mielessä. Silloin näkisin, että maahamme voitaisiin saada useita loistavia meritaimenjokia. Pystyisimme palauttamaan lohet vanhoihin lohijokiin ja jopa Saimaan järvilohen useisiin sen kutujokiin. Tämä vaatisi jopa joidenkin mielestä hiukan kerettiläistä toimintaa, eli aitoa yhteistyötä vesivoimasektorin ja kalanhalaajien kesken. Entäpä jos pystyisimme unohtamaan menneet, elämään tässä hetkessä, ottamaan huomioon nykymaailman tarpeet ja köydenvedon sijasta pyrkisimme lämpimään kädenpuristukseen.
Ratkaisukeinoja vaelluskalojen elinolojen parantamiseksi pohdittiin juuri päättyneessä valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan rahoittamassa hankkeessa. Sen mukaan tietyssä vesistössä olevan padon ekologisen haitan kompensointi toisessa vesistössä vaatisi muutoksia lainsäädäntöön. Myös velvoitteen lisääminen sellaiseen vesivoimalan lupaan, johon sitä ei alun perin ole sisällytetty, vaatisi muutoksia lainsäädäntöön. Sen sijaan muihin toimiin, kuten vaelluskalojen vaatimien olosuhteiden huomioimiseen säännöstelykäytänteissä, tarvittaisiin vain yhteinen tahtotila.
Toiset kohteet ovat ekologisesti merkittävämpiä kuin toiset ja toiset populaatiot uhanalaisempia kuin toiset. On populaatioita, esimerkiksi järvilohi, jotka ovat henkitoreissaan. Toimet niiden suojelemiseksi pitäisi aloittaa mahdollisimman pian. Tiedämme, mitkä joet tuottavat vesivoimastamme suurimman osan, samoin kuin sen, kuinka paljon kukin voimalaitos pystyy erilaisina vesivuosina tuottamaan. Osaamme laskea, kuinka vähän pienet tippavoimalat vaikuttavat sähkömarkkinoihimme. Tiedämme myös, että säätövoimaa tarvitaan, mutta sen tuotantoon eivät osallistu läheskään kaikki vesivoimalat.
Jospa pystyisimme yhdessä priorisoimaan ja siten palauttamaan kuohuja niihin kohteisiin, joissa vaelluskalat niistä eniten hyötyvät. Jospa pystyisimme tekemään kompromisseja käsi sydämellä niin, ettei kansantaloutemme kulmakivenä tunnettu vesivoima silti romahtaisi.
Uskaltaisimmeko antaa osan voimaloistamme tuottaa myllyt jauhaen energiaa ja kompromissin nimissä tehdä viereisestä joesta ekologisesti niin luonnontilaisen kuin mahdollista?
Keinot on jo keksitty, tarvitaan vain uskallusta!
Olen tutkija Saija Koljonen SYKEn vesikeskuksesta. Innostun helposti aiheestani ja halaisin kalaa, jos vaan kiinni saisin – joskus saankin!
puh. 0295 251 791
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi