Vesikko on hävinnyt Suomesta sukupuuttoon, eikä ole kuin ajan kysymys, milloin naali todetaan hävinneeksi. Vesikon katoamiseen vaikuttivat aikoinaan monet syyt, kuten vesistöjen perkaaminen ja likaantuminen ja minkin kotiutuminen luontoomme. Myös rapurutto verotti vesikkokantaa hävittämällä vesikon pääravinnon jokiravun monista vesistöistä. Naali puolestaan on kärsinyt talviravinnon puutteesta ja haaskojen vähyydestä. Naalia ja sen poikasia uhkaa myös sitä kookkaamman ja voimakkaamman ketun leviäminen tunturialueille.
Metsästys on ollut yksi tärkeä vesikko- ja naalikantoja heikentävä tekijä. Naali rauhoitettiin vuonna 1940 ja vesikko vuonna 1945. Sitä ennen lajien kannat ehtivät romahtaa, eivätkä ne rauhoittamisen jälkeen enää elpyneet. Sama kohtalo uhkaa nyt taantuvia ja uhanalaisia vesilintuja, kuten punasotkaa, heinätavia ja jouhisorsaa, sekä hilleriä. Niiden väheneminen on jatkunut pitkään eikä elpymistä ole näkyvissä.
Vesilintuja haittaavat kosteikkojen rehevöityminen ja umpeenkasvu sekä petojen runsastuminen. Niitä haittaavat myös maankäytön muutokset muuttoreittien levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla. Uhanalaistuvia vesilintukantoja rasittaa lisäksi metsästys – sekä Suomessa että muuttoreiteillä, vaikkei se olekaan vesilintujen vähenemisen ensisijainen syy.
Punasotkakannat ovat taantuneet koko Euroopassa 1980-luvulta lähtien myös luonnonsuojelualueilla. Vuoden 2000 uhanalaisuusluokituksessa punasotka oli Suomessa vielä elinvoimainen, vuonna 2010 se oli jo vaarantunut ja vuonna 2015 erittäin uhanalainen. Lajin pesimäkanta on vähentynyt 2000-luvulla 69–82 prosenttia.
Punasotka kärsii erityisesti liiallisesta rehevöitymisestä ja särkikalakantojen kasvusta. Särkikalat kilpailevat sen kanssa ravinnosta. Pesimäaikana naaraat ovat alttiita pienpetojen saalistukselle. Punasotkien kanta onkin muuttunut koirasvaltaisemmaksi sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Naurulokkiyhdyskunnat tarjoavat punasotkille pesintäsuojaa, mutta nyt myös naurulokit ovat huomattavasti vähentyneet.
Hilleri taantuu koko Euroopassa. Se kärsii elinympäristöjen muutoksesta: tarjolla on vähemmän ravintoa ja suojaa. Hillerikantaa verottavat myös rotanmyrkyn jäämät, kilpailu minkin kanssa ja metsästys. Vaikka Suomessa hilleriä ei varsinaisesti pyydystetä, se menehtyy minkille viritettyihin rautoihin ja loukkuihin.
Ilmastonmuutoksen arvioidaan heikentävän entisestään kosteikkojen tilaa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Pienpetojen määrä Suomessa kasvaa. Esimerkiksi supikoirakanta kasvaa tarmokkaasta pyynnistä huolimatta. Supikoira on jo yleisin saalistilastojen riistanisäkäs. Myös kettu- ja minkkikannat ovat runsastuneet. Kettuja ja minkkejä tavataan lähes koko maassa ulkosaaristoa myöten. Tämä on vesilinnuille vakava uhka.
Näyttää siltä, että ainoa nopea keino vaikuttaa uhanalaistuvien vesilintujen kannan kehitykseen, on rauhoittaa nämä linnut metsästykseltä. Sama koskee hilleriä. Tätä edellyttää myös metsästyslaki. Metsästyslain mukaan metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, etteivät riistaeläinkannat vaarannu.
Pystymme vielä vaikuttamaan taantuvien vesilintujen ja hillerin säilymiseen Suomen luonnossa. Vesikko ja naali rauhoitettiin vasta sitten, kun peli oli jo menetetty. Menneisyyden virheitä ei tule toistaa.
Olen SYKEn biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija. Tehtäväkenttäni laajuus tekee työstäni haasteellista, mutta myös mielenkiintoista.
Puh. 040 509 8654
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.