Ympäristöekonomisti sisälläni iloitsee: vihdoinkin julkisuudessa puhutaan laajasti luonnosta varallisuutena ja pääomana. Helmikuussa julkaistiin Isossa-Britanniassa raportti, joka käsittelee biodiversiteetin taloustiedettä. Dasguptan raportti sai Suomessakin innostuneen vastaanoton: Twitter lauloi, Sitra järjesti aiheesta seminaarin ja arvovaltaisia kommentteja sateli aina Suomen pankkia myöten.
Vihdoinkin ollaan kestävyyden ytimessä. Ei olla enää kiinnostuneita pelkästään yksittäisten ekosysteemipalveluiden arvottamisesta vaan koko luonnonkirjon häviämisen pysäyttämisestä.
Huomio on siirtynyt luontovarallisuuteen. Vastuullinen varainhoitaja nautiskelee tuotoista ja luonnon antimista vain sen verran, että tulevilla sukupolvilla on mahdollisuudet samaan.
Iloani varjostavat kuitenkin ärsyyntyminen, sarkasmin poikanen ja ennen kaikkea huoli. Tarvittiin Ison-Britannian valtionvarainministeriön tilaama raportti, jotta ympäristö- ja luonnonvarataloustieteen opit nousivat valokeilaan. Näitä oppeja hyödyntäen ja niihin lisäten, on Suomessakin kirjoitettu jo kelpo nipullinen väitöskirjoja.
USA:ssa ympäristöekonomian oppeja on sovellettu ympäristöpolitiikassa jo muutaman vuosikymmenen ajan. Australia puolestaan on oivaltanut soveltaa varallisuusteoriaa kalastuspolitiikan välineenä. Ympäristö- ja luonnonvarataloustieteen oppineille Dasguptan raportti onkin nautinnollinen lukukokemus ja opintojen ihana kertaus.
Euroissa ilmaistu ympäristöhyödykkeen arvo on apuväline
Toivottavasti huoleni on turha, ja aika on kypsä sille, että elonkirjon näkyväksi tekeminen, tarvittaessa myös euromääräisenä, arkipäiväistyy, ja jokainen meistä on valmis toimimaan niin kuin vastuullinen luontovarallisuuden hoitaja. Itse asiassa tämä on meidän perustuslaillinen velvollisuutemme, sillä vastuu luonnosta kuuluu kaikille.
Miksi minä sitten jättäisin tekemättä jotakin ympäristölle haitallista, jos joku muu kuitenkin tekee niin? Miksi minä suojelisin luonnonkirjoa, jos joku muu sitä tuhoaa kuitenkin? Jotta luonnonkirjon huomioimisesta tulisi päätöksenteon valtavirtaa tulisi edellisten lauseiden minä korvata esimerkiksi taloyhtiöllä, kauppiaalla, kunnanvaltuustolla, eduskunnalla tai EU:lla, ja ryhtyä toimiin.
Euroissa ilmaistu ympäristöhyödykkeen, ekosysteemipalvelun tai luontovarallisuuden arvo on apuväline. Viisaasti käytettynä se auttaa valitsemaan pienimmän kustannuksen toimet luonnonkirjon häviämisen pysäyttämiseksi. Kun tarkastelee luonnonkirjoa varallisuutena kustannukset voivat muuttua investoinneiksi. Se mikä, näytti kalliilta voikin olla kannattavaa.
Merkittävä askel kohti luonnonkirjon näkyväksi tekemistä ja valtavirtaistamista päätöksenteossa otettiin maaliskuussa YK:n tilastojohtajien kokouksessa, jossa ekosysteemitilinpito tunnustettiin kansainväliseksi tilastostandardiksi. Sen ansiosta on mahdollisuus nähdä, miten luonnonkirjon määrä, laatu ja luonnon tuottamat ekosysteemipalvelut muuttuvat ajan myötä. Toivottavasti globaali tilastointikehys kannustaa meitä toimimaan kuten Dasgupta ehdottaa: vastuullisina luontovarallisuuden hoitajina.
Soile Oinonen on ympäristö- ja luonnonvarataloustieteen dosentti, Globaalit vesiasiat ryhmän päällikkö sekä monitieteisen vuoropuhelun kannattaja. Vapaa-ajallaan häni nautiskelee luonnon kirjosta mieluiten hevosen selästä käsin.
etunimi.m.sukunimi@syke.fi
The Economics of Biodiversity: The Dasgupta Review (assets.publishing.service.gov.uk) PDF, 26.8MB, 610 pages
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.