Vesistöt ovat tummuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Ilmiö on pitkään tunnistettu niin tutkijoiden kuin kansalaisten keskuudessa. Vaikka valtaosa Suomen vesistöistä lähtökohtaisesti tyypitellään humuspitoisiksi ja väritykseltään ruskehtaviksi, lisääntyvä tummuminen syystäkin huolettaa.
Tummuminen vaikuttaa vesistöjen ekologiaan
Lisääntyneen orgaanisen aineen, eli humuspitoisuuden, ja raudan aiheuttamalla tummumisella on keskeisiä ekologisia vaikutuksia vesistöihin. Tummuminen muuttaa vesistöjen valaistus-, lämpötila- ja happiolosuhteita, kaventaa eliöstön elintilaa, vähentää vesistöjen tuottavuutta ja yksipuolistaa lajistoa. Ekologisten vaikutusten lisäksi tummumisella on negatiivisia vaikutuksia niin raakaveden ottoon ja käsittelyyn, kuin vesistöjen virkistyskäyttöön. Kukaan tuskin ilahtuu, jos nostaa verkkonsa järvestä ruskehtavina ja limoittuneina, mutta kalattomina.
Sekä järvissä että virtavesissä havaittu voimistuva tummuminen ja rannikkovesien hiilipitoisuuksien nousu johtuu valuma-alueelta peräisin olevan humuksen huuhtoutumisesta. Muutos on laaja-alainen erityisesti pohjoisilla leveysasteilla. Lisäksi ilmiö on monimutkainen ja vaikeasti hallittava.
Tummumisen taustalla olevia syitä on useita
Ilmastonmuutokseen kytkeytyneet lämpötilan kohoaminen sekä sadannan ja valunnan äärevöityminen ovat lisänneet huuhtoutuvan hiilen määrää. Ilmaston muuttumisen myötä leudot, vähäroutaiset talvet tulevat lisääntymään johtaen aiempaa suurempiin kuormitushuippuihin. Voimakkaiden syyssateiden rooli orgaanisen aineksen kuormituksessa voi edelleen lisääntyä. Myös muutoin positiivinen, teollisuuden ja energiantuotannon päästöjen laskusta johtuva happaman laskeuman väheneminen on lisännyt humuksen huuhtoutumista. On arvioitu, että laskeumamuutoksen vaikutus on vähenemässä, mutta ilmastonmuutoksen vaikutus vastaavasti kasvamassa.
Lisäksi maankäytön vaikutus on merkittävä. Turvetuotannon ohella uudempana mekanismina tummumisen taustalla on alettu tunnistaa turvemaiden metsätalous.
Ratkaisuja tulisi löytää maankäytön toimintatavoista
Ilmastonmuutokseen kytköksissä olevan hiilen huuhtoutumisen hillintään liittyvät keinot ovat suurelta osin globaaleja. Kansallisella tasolla tulisi sen sijaan pyrkiä vaikuttamaan maankäytön, kuten metsätalouden aiheuttamaan lisätummumiseen. Ratkaisuja tähän etsitään MMM:n Hiilestä kiinni -ohjelmaan kuuluvassa SysteemiHiili-hankkeessa. Samalla tarkastellaan aiempaa kattavammin hiilitrendejä Suomen puroista ja jokivesistöistä järviin ja rannikkovesiin.
Vaikka kasvava puusto sitoo hiiltä puun biomassaan, orgaanista ainesta kulkeutuu vesistöihin erityisesti metsätalouskäyttöön ojitetuilta alueilta. Edes ojitusten vesiensuojelurakenteet eivät pysty liuennutta hiiltä pidättämään. Lisäksi havupuuvaltaisuus saattaa lisätä hiilen huuhtoutumista.
Vaikuttaa siltä, että humuskuormituksen hillintä edellyttäisi vesiensuojelun tehostamisen ohella systeemistä muutosta metsätaloudessa. Lisätutkimuksen tarve on ilmeinen, mutta jatkuvapeitteisyys voisi potentiaalisesti vähentää vesistökuormitusta kunnostusojitustarpeen vähenemisen kautta. Myös sekapuustoisuus ja riittävät suojavyöhykkeet vesistöjen varsilla voisivat paitsi lisätä luonnon monimuotoisuutta, myös rajoittaa orgaanisen hiilen huuhtoutumista. Metsänhoidon suositusten päivitystyössä on ratkaistava hiilen pysyminen turpeessa paitsi ilmaston, myös vesistöjen hyväksi.
Laura Härkönen ja Ahti Lepistö ovat erikoistutkijoita SYKEn vesikeskuksessa. Laura saa virtaa metsälampien ainutlaatuisesta tunnelmasta ja toivoo tulevaisuudelta elinvoimaisia vesistöjä. Ahti taas rannikkolaivurina tutkii rannikkovesiä ja Saimaan upeita reittivesiä myös kesälomillaan.
Blogikirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä ne edusta Suomen ympäristökeskuksen virallista kantaa.